Karnevaalien viimeinen paiva

Aikuiset miehet pomppivat Rion paakadulla paallaan vanhan ritariasun mukaan leikattu puku, jonka varit on lainattu lastenvaatteista. Kadessa on keppi, jonka paasta lahtee naru, jonka paassa on lentopallon kokoinen pallo. Palloa hakataan perkeleen lujaa maahan, samalla kun juostaan ja tanssitaan viittaan kirjailtu mikki hiiri heiluen. Viereisella kadulla joku huutaa Jeesusta taysilla rekan paalta ja samba vastaa. Metrolla Cobacabanalle. Vastaan kavelee naama virneessa kuusikymppinen homo, transu tai tavallinen isoisa - mita valia? - korkokengissa ja ylisuurissa, kimaltavissa tekotisseissa ulkoiluttaen metrin pituista hymyilevaa kikkelia kuin koiraansa.

Pitaisiko tasta vetaa johtopaatoksia? Tuntuu, etta naissa festareissa uskalletaan oikeasti kyseenalaistaa kaikki normaalit roolimallit. Tuntuu, etta suomalaisissa juhlissa halutaan vielakin pitaa jumala, kimallus, politiikka, perverssiys, esiintyminen ja mukana oleminen siististi erillaan. Tai ehka tama on uutuuden viehatysta, erilaisuuden viehatysta. Tai ehka nautin tilanteesta, jossa laitan paalleni kaikki varikkaimmat vaatteeni. Tavallisesti tunnen oloni pilkulliseksi, ylipukeutuneeksi papukaijaksi, mutta nyt tunnenkin itseni pahasti alipukeutuneeksi. Tunnen itseni normaaliksi.