Improvisaatioversion työstäminen 4

17. 5. - 20. 5. 05
Työpäiväkirja
Esiintyjä Katja Mustonen

Improvisaatioversion työstäminen, viimeinen viikko ja
viimeiset kujeet.

Viimeinen viikko treenausta alkoi vajaalla
miehityksellä, kun Vaatua puraisi pöpö ja pakotti
tytön sängynpohjalle. Viiden hengen ryhmässä yhden
puuttumisen huomaa heti. Varsinkin improversion
rakenteessa energian kantaminen ja kasvattaminen
muodostui yllättävän raskaaksi.


Kysymistä ja kysymistä.

Tekeminen nostaa esiin aina jotain: tunteita,
liikettä, ajatuksia sekä ennen kaikkea kysymyksiä.
Alkuviikon kyselin ja kyseenalaistin omaa tekemistäni.
Miten nähdä omat rajansa, oma rajallisuutensa? Miten
hyväksyä rajansa? Miten ylittää omat rajansa? Nii-in.
Irtipäästäminen. Jälleen löydän itseni saman teeman
ääreltä. Irti päästäminen omista olettamuksista,
liikeradoista, toimintamalleista, maneereista. Listaa
voisi jatkaa loputtomiin. Miksi irtipäästäminen on
sitten niin hankalaa? Onko kyse itsekkyydestä vai
mistä, kun on helpompi nähdä vikoja toisissa kuin
itsessään. Osana jatkuvaa prosessia opettelimme
tekemään havaintoja itsestämme käsin, sen sijaan, että
kokoajan osoittelisimme muita sormella. Tämä tuntui
toimivalta, mutta toistaiseksi petrausta vaativalta
tavalta käydä läpi harjoituksia ja läpimenoja.


Sisältö.

Capoeiran ja kontakti-improvisaation liikeradoissa
molemmissa on kyse reaktiivisuudesta, joka muodostuu
haasteelliseksi lajien eri lähestymistapojen vuoksi.
Pidemmän päälle aloin kaivata herättelyä myös niillä
muilla osa-alueilla, jotka improvisaatiossa
allekirjoittanutta kiehtovat. Kaipaus heräsi halusta
saada uusia lähestymistapoja jo käytettyjen rinnalle
sekä halusta avata omaa tekemistäni ulospäin.
Tietoisuus lähestyvästä esiintymisestä oli
osasyyllinen sysäämään ajatuksia jälleen uusien
kysymysten äärelle. Mitä minä haluan kertoa yleisölle?
Miten haluan tulla nähdyksi?

Improvisaatio on aina hyppäys tuntemattomaan. Kokoajan
oppii lukemaan ja tulkitsemaan muita tekemisen myötä.
Kaipaan vielä enemmän tuota ryhmäksi tulemisen
tunnetta. Pientä esimakua siitä sain kuitenkin maistaa
kenraaliharjoituksessa, johon puolikuntoinen Vaatukin
urheasti saapui. En tiedä johtuiko läpimenon
kuunteleva läsnäolo siitä, että olimme jälleen
täydessä miehityksessä, vaiko väsymyksestä, vai
aikaisempien läpimenojen koossa pysymisen
hankaluudesta ja näiden kokemusten edessä
nöyrtymisestä, vai mistä. Joka tapauksessa tuo
läpimeno antoi tunteen, että nyt tehdään ensimmäistä
kertaa yhdessä ja hienosti tehdäänkin. Tuo kokemus loi
uutta uskoa siihen, että kaikki tehty työ
konkretisoituu meissä, vaikka vaatiikin aikaa. Ja
kärsivällisyyttä.

Syksyllä jatketaan taas. Väliin mahtuu kesä ja
jokaisen huitelemiset omilla teillään. Nähtäväksi jää,
mihin uomiin syksyllä asetutaan ja missä muodossa
tullaan jälleen yhteen sekä yhdessä näkyväksi.

Toinen kuva improvisaatioversion harjoituksista

Marjo ja Vaatu etualalla, Juha pitää huolta.
Originally uploaded by Sami Henrik.

Improvisaativersion työstäminen 3

Työskentelystä to 12. 5. – su 15. 5. 05
Esiintyjä Marjo Kiukaanniemi

Antautuako toisen vietäväksi vai suojautuako omien käsiensä ja jalkojensa taakse? Kumpikin on ajatuksena kiehtova, jälkimmäinen ehkä helpompi ja yksiselitteisempi. Me kutsumme tekemäämme pelaamiseksi. Pelissä on aina vastapelaaja, siis vastustaja. Miksi siis haluaisin heittäytyä tämän armoille ja heiteltäväksi? Paljon ajateltavaa jo tuossakin, mutta kaupan päälle saan vielä sen vaihtoehdon, jossa olen vapaaehtoisesti vastuussa itseni lisäksi myös toisesta, hänen painostaan ja turvallisuudestaan. Eikä siinä vielä kaikki! Mukaan mahtuu vielä musiikin sisällön kuuntelu ja sen tulkinta liikkeessä, rytmin rikkominen, tasojen vaihtelu, ja ilmavuus. Minulle, joka jäätelökioskillakin voi viettää 15 minuuttia valitessaan juuri sillä hetkellä täydellistä makunautintoa, tämä tuottaa helposti ”Apuamitänyttapahtuumissäjalatkädetpääpainoapuaapuakääk!?!”-paniikin, joka tukkii aivot, niin kuin käsipaperit ja tamponit WC-pöntön. Minä kun niin tykkään tehdä päätökseni kaikessa rauhassa.

Lihasjumit ovat siis liikemateriaaliin mukautumisen myötä muuttuneet aivojumeiksi, joita on viimepäivinä pyritty aukomaan mm. hyönteiskontaktiharjoituksilla. Nämä yllättävän fiksut pikkuotukset kun osaavat tutkia ympäristöään avoimesti samalla muodostaen ilmavia ja jännittäviä rakenteita hennoilla raajoillaan. Kertokaa meille, oi kirsisääsket, liikkumisenne salaisuus! Jos ette kerro niin kuolette minun lyhyiden, mutta lihaksikkaiden raajojeni alle. Mokomat pitkäsääret! Osaavat vielä lentääkin ilman harjoitusta. Odottakaahan vaan, pian joudutte jakamaan ilmatilan sulavasti leijuvien tanssijoiden kanssa.

Tilaa ja ilmaa capoeirakontaktiin on haettu myös liikuttamalla Capoeira Angolaa hivenen Contemporanean suuntaan. On etsitty lentävämpiä potkuja, laajoja kaaria ja sitä miten vaihtaa tasoja helpommin. On myös pohdittu missä suhteessa capoeira ja kontakti missäkin esitysrakenteen osassa liikkeellisesti ovat.

Musiikki on kulkenut eteenpäin liikkeen mukana kuin vahingossa. Sen märehtimiseen on nyt käytettävissä vähemmän aivokapasiteettia, joten sen reitti toimivuuteen on mutkattomampi, eikä rytmien kanssa tarvitse enää taistella.

Koeyleisöt ovat tuoneet meitä lähemmäs oikeaa esitystilannetta. Miksi hosuminen alkaa aina kun on yleisöä? Miksi autenttisuus pyrkii aina liikkeellä leikkimiseen ja lievään kikkailuun (ainakin kirjoittajalla), kun aistii yleisön katseen? Yleisön ilahduttavan rehellinen palaute ja videokuvan karu totuus kertovat sen, että töitä on vielä paljon, jotta mössöstä päästään siihen OIKEITA aiheita ja epäkohtia käsittelevään TAITEESEEN, jossa ”koko universumi yhtyy itseensä”. Kaikestahan ei selviä komedialla... vaikka monta tilannetta se pelastaakin.

Kuva improvisaatioversion harjoituksista

Originally uploaded by Sami Henrik.

Juha ja Vaatu soittavat, Samin jalka toimii tahtipuikkona.

Improvisaatioversion työstäminen 2

Esiintyjä Juha Viitamäki
Päiväkirja lauantai 7. 5. - keskiviikko 11. 5. 05.

Harjoituksissa on noussut esiin kysymys siitä, miten paljon aggressiolla voi leikkiä ja miten sitä voi työstää. Ensin täytyy kuitenkin puhua capoeirasta ja kontakti-improvisaatiosta. Ne ovat luonteeltaan niin erilaisia.

Kontakti-improvisaatio on liike- ja kontakti herkkyyteen ja kosketukseen ja yhteistyöhön ja ennenkaikkea LUOTTAMUKSEEN perustuvaa tanssi- ja kokemusimprovisaatiota, joka ääripäässä saattaa viitata sulautumiseen, rajojen häviämiseen, Suureen Yhteyteen kaikkien ja kaiken kanssa ja niin... ehkä rakasteluunkin.

Capoeira on tanssitaistelulajirituaalipeli, jossa toisen hämäämisellä, huijaamisella ja KUSETTAMISELLA on tärkeä merkitys. Se perustuu siis osittaiselle epäluottamukselle (peli tapahtuu tiettyjen sääntöjen sisällä, joita HUOM! voi rikkoa) ja aggressiolle. Osa capoeristoista omaa kyynisen realistisen humoristisen maailmannäkemyksen.... ´They are there out to get you, however you try to be more clever than they are and cunning like a fox. Kick their ass and have laugh even if they kick your ass... until it´s payback time'. Ääripäässä capoeira perustuu sille kuka on taitavin, ovelin ja voimallisiin...niin... taistelemisen ja tappamisen jalossa taidossa.

Molemmat lajit tarjoavat vaihtoehtoista elämäntapaa, uusia merkityksiä ja monelle kulttuuristamme ulosvaluvan sielun takaisinrakennuspalikoita. Molemmat ovat erittäin sosiaalisia, yhteisöjä muodostavia lajeja, joihin yksilöt sitoutuvat eriasteisesti. Kumpaakin yhdistää leikkisyys ja mahdollisuus myös henkisyyteen. Kummassakin lajissa on elementtejä toisesta lajista, ne vain ilmenevät eri tavoilla.

Esitysprosessissamme kysymys on siitä, kuinka paljon voimme integroida aggresiivisuutta ja riskinottoa capoeira-mielessä tähän tutkimaamme fuusiolajiin nimeltä kontakti-capoeira. Yksilöiden suhde aggressioon on erilainen... Jos ei ole käynyt läpi kiirastulta Brassilan pelihelveteissä mustien mestareiden opastamana (en ole sitä tehnyt), niin saattaa alkaa ahdistaa se ihmisen pimeä puoli joka pilkistää capoeiran veitikka-julkisivun alta. Capoeira on myös vaikea laji ja järkevää riskinottoa ei taistelulajeissa opi muutamassa viikossa tai edes kuukaudessa, se vaatii aikaa.

Esitysprosessia varten tuli siis tarve alkaa tekemään sopimuksia ja rajata joitain alueita, että voisimme alkaa kehittämään kontakti-capoeiraa eteenpäin, ja samaan tuntea itsemme jollain perustasolla vapautuneiksi ja myös turvatuiksi. On tietenkin OK, että toinen nauttii kontaktin liikepehmeydestä ja tarjoaa toiselle mukavan pariakrobaattiseen liikkeen, johon saa kiitoksena toiselta potkun nassuun. Mutta joissain liikkeissä on pakko jarruttaa hyökkäävyyttä että voi saada aikaan yhdessä jotain kaunista ja miellyttävääkin.

Improvisaatioversion työstäminen

Vaatu Kalajoki:
Raportti toukokuun treenijakson alusta
Tiistai 3.5.-perjantai 6.5. 2005

Aloitimme toukokuun työskentelyn autenttisella liikkeellä eli harjoituksilla joissa osa liikkui silmät kiinni omia impulssejaan seuraten muiden varjellessa liikkujia syöksymästä pää edellä seinään. Tällainen aloitus tuntui hyvältä työryhmän jäsenten heiluttua yli kuukauden verran hyvin erilaisissa tiloissa ja tilanteissa. Osa tuli tiukasta treeniputkesta, osa toisesta maasta, osa ihmissuhdemyrskyistä. Kukin sai liikkua häpeilemättömän terapeuttisella asenteella itseään paikalle. Lisäsimme hiljalleen autenttiseen liikkeeseen duettoja ja trioja ja musiikkia, mikä ikään kuin lempeästi huijasi meidät takaisin SoulSports –projektin liikemaailmaan.

Capoeiraosastokin onnistuttiin näiden ensimmäisten päivien aikana herättämään henkiin niin, ettei edes kovasti itkettänyt, vaikka maahan ei saanut koskea kuin pää, kädet ja jalat. Takapuoli tuntui kyllä painavalta ja kaikkien pehmoiset nykytanssikäsivarret tutisivat ihmetyksestä - paitsi ehkä Samin, joka polvitoipilaana on viettänyt kuukauden käsiensä varassa. Mutta tietty itsensä haastaminen, lihasten käyttäminen, hikoilu, onnistuminen ja kipu vastaa kai johonkin ihmisessä syvällä elävään kamppailijaan, joka puskee päin rankkasadetta tärkeän viestin kanssa tai huutaa ”Reivatkaa isomärssy!” myrskyssä laivan kannella. Ainakin aamuisiin valitteluihin lihasten kipeydestä on sisältynyt hienoista ylpeää tyytyväisyyttä. Capoeiraa olemme treenanneet sekä erilaisilla liikesarjoilla (muun muassa Mestre BIMBAN sarjoilla; bimba tarkoittaa pimppiä, heehee…heehee… hee…ööh, en keksinytkään mitään nokkelaa heittoa capoeiran machoilusta ja naisenenergiasta ja niinku… höh) että pelaamalla. Myös temppujen opettelu on aloitettu, macaco yhtenä ensimmäisistä, sillä eräs tämän intensiivijakson tehtävä on kullekin opetella yksi temppu ja kuinka sitä varioida.

Kaikki ovat olleet innoissaan treeneistä, mutta väsyneitä, mikä purkautui kireilynä ensimmäisten treenien jälkeen, kun puhuttiin käytännön järjestelyistä. Yritys ymmärtää toisten näkökohtia oli olemassa, mutta jokainen tunsi väsymyksessään olevansa se, joka joutuu tekemään eniten myönnytyksiä, mikä luonnollisesti tukki korvia. Onneksi tästäkin kärhämästä voi syyttää systeemin mädännäisyyttä: vapaan kentän ammattitaiteilijat joutuvat tekemään työtään naurettavin pienin resurssein (lähes ilman palkkaa) ja moninkertaisella työmäärällä (kun sitä palkkaa yritetään kuitenkin edes vähän hankkia). Rahan puuttuminen puolestaan langettaa epäammattimaisuuden varjon vapaiden taiteilijoiden työn ylle, kun osa ei koe voivansa allekirjoittaa minkäänlaista työsopimusta, jos palkka ei ole TES:n mukainen. Mistä seuraa tietty epävarmuus työskentelyssä. PERSEESTÄ! Siis systeemi.

Kunnon yöunet tekevät kuitenkin ihmeitä, mitä tämä tahdonvoimaa ja tehokkuutta itsepäisesti palvova uupumuksessa hortoileva nykykulttuurimme ei usein tahdo uskoa. Kiukutteluillan jälkeisenä aamuna teimme jo lentoharjoituksia. Juoksimme tilan halki parin luo ja hyppäsimme kohti tämän keskustaa, jolloin pari otti hyppääjän jollakin tavoin kiinni ja ”heitti” tämän eteenpäin tilassa. Tässä harjoituksessa pääsi kunnolla leikkimään ja peuhaamaan ja sisäiset lapset hihkuivat. Olemme myös treenanneet ylösalaisuuksia kontaktissa, mikä on ollut yllättävän haastavaa. Mutta lihakset kasvavat koko ajan (Henna kehui jo hauiksiani ”Ruumis pohjalla” –duettomme harjoituksissa tänään; alan tihkua testosteronia, kun uhoan koko ajan lihaksista ja isomärssyn reivaamisesta) ja maailma ylösalaisin tuntua tutummalta päivä päivältä, joten tutkimusretki tuottaa kyllä tuloksia.

Torstaina meillä oli jo ensimmäinen yleisölle avoin harjoitus, paikalla oli kolme katsojaa ja kokeilimme ensimmäisen kerran alustavaa rakennetta. Se alkoi autenttisella triolla kahden esiintyjän soittaessa freestylenä. Kun musiikki vaihtui capoeirarytmeihin, alkoi peli, jossa pelaajat vaihtuivat lennosta. Viimeiseen osioon päästiin siirtymällä akrobaattisemman capoeiran kautta lentämiseen sambarytmein, missä kolme liikkujaa lennätti toisiaan ja muusikot ja liikkujat vaihtoivat vapaassa rytmissä tehtäviä. Katsojilta saimme tärkeää palautetta muun muassa laatujen ja energioiden kirkastamisesta.

Tämä raportti on kai aika pitkä. Olemme hyvällä alulla, kaikilla on loistava työmoraali, ihmiset ovat erilaisia, Samilla on liikaa töitä, liikkuminen on kivaa ja Jumala on rakkaus. Aamen.